Haaveet kaatuu

TJ 298

Viikko 7 (Oikeasti tällä kertaa) - Valinnat, ampumataitotesti ja apinarata

Tällä viikolla se vihdoin tapahtui; joillain haaveet kaatuivat, joillain ei. Yllä olevan TJ lukeman mukaan joku voikin jo päätellä, että mihin minä todennäköisesti päädyin. Kuskiksi en olisi voinut joutua, koska minulla ei ole korttia, joten Huoltopataljoonassa seuraava vaihtoehto onkin se kuuluisa AUK eli Aliupseerikoulu. En kuitenkaan mennyt Viesti-Aukkiin, vaan käyn johtajakoulutukseni 2. Huoltokomppaniassa, jonne minut siirretään ensi viikon lopussa kuten suurin osa aukkilaisista. Tämä todennäköisesti tarkoittaa sitä, että minusta tulee Superspade a.k.a Hupiukko a.k.a Huoltopalvelualiupseeri. Wikipedian mukaan Huoltopalveluun kuuluu "elintarvikkeiden täydennys, vesihuolto, ruoan valmistus ja jakaminen sekä muonituskaluston, vaatetuksen ja majoituskaluston täydentäminen, kunnossapito ja evakuonti. Huoltopalvelu vastaa myös rahaliikenteestä, kenttäpostista sekä kaatuneiden huollosta." En kuitenkaan voi olla asiasta vielä varma, ja vielähän on (hyvin) pieni toivo päästä RUKkiin eli Reserviupseerikouluun, joten en mene vannomaan mitään. 

Meidän komppaniassamme hieman yli 60 prosenttia pääsivät ensimmäiseen valintaansa, minut mukaan lukien. Luku on kuulemma hieman keskivertoa isompi, mutta toisaalta oli myös tavallista suurempi määrä ihmisiä, joilla mikään halukkuus ei toteutunut vaan heidät ns. nakitettiin johonkin. Osittain tämä johtui siitä, että komppaniassamme ei ollut tarpeeksi halukkaita kuskeiksi, mutta ne paikat oli myös pakko täyttää. Myös pari tyyppiä nakitettiin AUKkiin, vaikka ainakin toinen heistä oli ehdottomasti halunnut puolta vuotta ja kävi jopa valittamassa päätöksestä kapteenille. Valitus ei kuitenkaan mennyt läpi. Jos tahtoo puolella vuodella pois, ei kannata olla liian hyvä. Toisaalta liian huonokaan ei kannata olla, sillon nakitetaan paskaduuniin.

Keskiviikkona meillä oli ATT eli ampumataitotesti, jossa tarkoituksena on ampua yhteensä 12 laukausta, joista kuusi ammutaan makuulta kääntyviin tauluihin, kolme polvelta paikallaan oleviin tauluihin ja viimeiset kolme kääntyviin pystyasennosta. Kaksi ensimmäistä sarjaa ammutaan 150 metristä, seisaaltaan ammutaan 50 metristä. 11 olisi kiitettävä tulos, josta saisi kuntoisuusloman sekä ampujan pinssin. Tavoitteena oli vähintään kahdeksan osumaa, jolla pääsee 2. ampujaluokkaan. Ensimmäisellä kerralla kuntsarin ampuneet pääsivät heti lounaan jälkeen takaisin yksikköön lepäämään, muut joutuivat jäädä ampumaan "kunnes jokainen saa sen kuntoisuusloman," luutnantin sanojen mukaan. Siinä vaiheessa ainoa ajatus päässäni oli, että jäisin sinne saatanan radalle vielä seuraavaan viikkoon asti. Onneksi todellisuudessa ammuimme testin vain pari kertaa uudestaan, joista viimeisellä sain yhdeksän osumaa. En silti ole taitoihini kovin tyytyväinen, mutta tuo saa kelvata tällä kertaa. 

Koska meiltä jäi viime viikolla liinavaatevaihto väliin, tällä viikolla pyykkiä olikin melkoinen määrä. Niinkin paljon, että minulta meni lopulta hermo yrittäessäni sulloa jäätävän kokoista pyykkirullaa reppuuni ja jätin petivaatteet kokonaan vaihtamatta. Asiaa ei auttanut, että aioin vaihtaa kaikki t-paitani, mutta meille ilmoitettiin viime hetkellä, että liinavaatevarastolle oli pakko mennä ilman takkia t-paita päällä. Siinä sitten aloin kiireessä repimään vaatteitani repusta ja pukemaan likaisen paidan päälleni, minkä jälkeen vaihdettavat vaatteet piti vielä laittaa oikeassa järjestyksessä takaisin, tai muuten joutuisin varastolla jonon perälle. 

Perjantaina pääsimme (lue: jouduimme) ensimmäistä kertaa esteradalle. Emme vielä ottaneet aikaa, vaan tarkoituksena oli vain opetella esteiden ylittäminen tai alittaminen turvallisesti. Homma oli yllättävän raskasta, vaikka emme vetäneet täysiä. Lisäksi monella oli vähintään yksi este, joka aiheutti ongelmia tai oli jopa lähes ylitsepääsemätön. Itselleni tuo este oli niinkin yksinkertainen kuin viisi metriä korkeat tikkaat, jotka pitää kiivetä ylös ja tulla toiselta puolelta alas. Niiden kiipeäminen ylös ei ole minulle ongelma, mutta olen aina kärsinyt todella pahasta korkean paikan kammosta, joten tikkaiden yli meneminen toiselle puolelle tuntui mahdottomalta, niin noloa kuin se onkin. Onneksi sain kiertää tikkaat ja yritin muissa esteissä parhaani. Toinen melko pelottava este on vino seinämä, joka pitää juosta ylös ja hypätä toiselta puolelta alas hiekalle. Jälleen kerran ylös pääseminen ei ole minulle se ongelma, mutta alas hyppääminen melko korkealta oli lievästi sanottuna kuumottavaa, mutta kyllä sen teki. Kolhuja radalla tuli itse kullekin, etenkin polvet tuntuivat saavan osumaa.

Seuraava viikko onkin sitten jo P-kauden viimeinen, ja myös viimeinen viikko 1. Huoltokomppaniassa noin neljään kuukauteen, kunnes hieman ennen tammikuun saapumiserää me aukkilaiset tulemme tuoreina alikersantteina takaisin. Osa on hieman pidempään RUKissa ennen palaamistaan. Kyllähän tässä hieman jännittää ja myös harmittaa, koska nämä P-kauden porukat taas jakaantuvat eri paikkoihin ja tehtäviin. Onneksi meillä on yhteiset tupachatit WhatsApissa ja iltavapailla voi kokoontua vaikkapa Sotkuun munkin äärelle.  

Poteroita, pakkiruokaa ja partiohyökkäystä P-TAHilla

TJ 304? Vai 212? Tai ehkä vain 122? Se selviää huomenna.

Viikko 6 - Peruskoulutuskauden taisteluammuntaharjoitus (P-TAH)

Jos seisoo kuopassa puolitoista tuntia aamuyöstä kylmän sateen ropistessa päälle täysin hiljaisessa metsässä ja joutuu "vahtimaan" leiriä olemattomalta vihollisuhkalta, loppuu huumori melko nopeasti. Kun vielä sitten joutuu viettämään koko aamupäivän hytisten märissä vaatteissa kaivaen maata, pystyttäen telttaa vain purkaakseen sen heti uudestaan ja ryömimällä maassa kertakäyttösinko selässä, alkaa motivaatiokin inttiin käydä vähiin. Sitten sade yhtäkkiä loppuukin, tulee lounas ja pääsee vaihtamaan kuivat hanskat päälle ja tulee heti parempi olo. Ja kun vielä loppupäivä menee paukkupanoksilla tetsatessa ja saa luutnantilta kehuja "helvetin hyvästä" suorituksesta, meinaa jo unohtaa, että aamu oli suoraan sanottuna perseestä. Kirsikkana kakun päällä on vielä levy Fazerin Sinistä sotkuautosta.

Tuossa oli tiivistetty kuvaus torstaipäivän tunnelmista viime viikon P-TAH leiriltä. Oli huvittavaa, miten radikaali muutos mielialaan voi tulla yhden päivän aikana. Koko ensimmäisen puoliskon päivästä kirosin kuin merimies, toinen puolisko menikin sitten jo ihan mukavissa, kenties jopa iloisissa fiiliksissä. Tuo päivä onkin tähän asti varmaan palvelusaikani yksi mieleenpainuvimmista päivistä. Niinkin yksinkertainen asia kuin litimärkien ja paskaisten hanskojen vaihtaminen kuiviin toi todella suuren helpotuksen. Olinkin ollut sen verran fiksu, etten hirveästä houkutuksesta huolimatta vaihtanut hanskoja ennen sateen loppumista, muuten kummatkin parit olisivat olleet muutamassa tunnissa märät, ja sitten koko loppupäivä olisikin ollut huomattavasti epämukavampi.

Leiri alkoi keskiviikkoaamuna ja päättyi perjantaina lounaan jälkeen, mistä hyvästä meitä pidettiin vielä lauantain keskipäivään asti varuskunnassa. P-TAHin ensimmäinen päivä meni leirintäalueelle marssiessa, asemarallissa (puolustusasemiin ja sieltä teltalle edestakaisin juoksemista) sekä yksittäisten taistelijoiden poteroiden kaivamisessa. Inttisanastoa tietämättömille selitettäköön, että potero tarkoittaa maahan kaivettua kuoppaa, josta taistelija (tai useampi, poteron koosta riippuen) voi ampua suojassa. Tässä tapauksessa oli tarkoitus kaivaa potero, jossa yksi sotilas mahtuu ampumaan seisten niin, että ase on tuettuna maassa olevaa poikkipuuta vasten. Meillä taisi neljällä miehellä ja kolmella kenttälapiolla mennä hommaan noin kolme tuntia, joista melko iso osa meni poteroa ympäröivän hiekkamuurin kanssa säätämiseen.

Ensimmäisenä yönä me jääkärit pääsimme kipinävuoron lisäksi ensimmäiseen poterovuoroomme, eli jouduimme vahtimaan tunnin poterossa seisten. Poterosta ei saa poistua ennen kuin seuraavassa vuorossa oleva tulee vapauttamaan, mutta omalla kohdallani kävi niin, että alikersantti unohti herättää minun jälkeen olevan jääkärin. Siinä sitten kökötin puoli tuntia enemmän kuin oli tarkoitus, kunnes kuudelta tuli herätys kaikille leirissä ja poterovuorot loppuivat. En kuitenkaan voinut hirveästi valittaa, vältyin nimittäin ensimmäisenä yönä kipinävuorolta ja toisena yönä en joutunut yhteenkään vahtivuoroon.

Perjantaina oli aika koko leirin loppuhuipennukselle, partion hyökkäys- ja puolustusharjoitukselle, jossa liikuttiin kolmen miehen partioina ja ammuttiin kovilla maasta nouseviin pelteihin. Toimintaa oli harjoiteltu aikaisemmin paukkupatruunoilla, mutta nyt vaadittiin täyttä keskittymistä, jotta ei viereiselle taistelijalle tullut toista reikää perseeseen. Olin toiminut koko leirin aikana partioni johtajana, joten vastuu liikkumisen ohjaamisesta ja rytmittämisestä oli täysin käsissäni. Homma meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka torstain paukkupatruunaharjoitus menikin paremmin. Omalla kohdallani isoin häiriötekijä oli aseen jatkuvat syöttövirheet, jotka johtuivat todennäköisesti liiallisesta hiekasta lippaissa ja aseen koneistossa. Tulipahan ainakin käyttöä aseen lataamisen ja häiriön poistamisen harjoittelulle, jota ollaan toistettu parin viimeisen viikon aikana omaan makuuni jopa hieman liikaa.

Kokonaisuudessaan viikko meni ihan sujuvasti, vaikka etenkin torstaina aamu kyrsikin. Nyt jännitetään huomista, tunnettu myös "Haaveet kaatuu"-päivänä, jolloin saamme tietää tehtäviin valinnoista. Itse olin sanonut haastatteluissa olevani halukas johtajakoulutukseen, mutta toisena valintanani olisi viestimies. Huollossa ei kaltaiselleni ajokortittomalle lukiolaiselle ole montakaan vaihtoehtoa, nimittäin jäljelle jäävät olisivatkin sitten varmaan täydennysmies tai spade eli sotilaskeittäjä. Ja siis jos ihmettelette miksi aikaisemmissa päivityksissä TJ on minulla ollut se 347 miinus kuluneet päivät, eikä esim. 165 tai 255, niin syynä on se, että Karjalan Prikaatissa jokaisen varusmiehen palvelusaika on lähtökohtaisesti 347 päivää, kunnes erikoistuminen saattaa sitä lyhentää.

Vielä näin tähän loppuun haluan jakaa sketsivideon, johon törmäsin kuunnellessani YouTubesta huvittavia inttibiisejä. Kyseinen pätkä oli omasta mielestäni yllättävän hauska ja hyvin tehty ollakseen niin vähäiselle huomiolle jäänyt, tosin inttihuumori on aina eräänlaista sisäpiiriläppää, joka saattaa muilta mennä hieman ohi. Kuitenkin antakaa videolle hieman sen ansaitsemia näyttökertoja. (En siis tunne tai ole missään tekemisissä tekijöiden kanssa, vaikka ohjaajan kanssa meillä onkin sama etunimi, haluan vain tukea hyviä videoita.)

Sota ampiaisia vastaan ja alokkaasta jääkäriksi

Tj  311

Hups, taisi unohtua viime viikonloppuna kirjoittaa päivitystä tänne. No, eipä auta muu kuin kerrata nyt kahden viikon tapahtumat.

Viikko 4 - Leirillä

Haluatteko kuulla vitsin? "Miksi Puolustusvoimat on ympäristöystävällinen? -Koska varusmiehet hajoavat metsään."

Neljäntenä viikkona meillä oli ensimmäinen leirimme maanantaista torstaihin. Marssimme alueelle ja jakaannuimme alfa-joukkueen kesken kolmeen telttaryhmään. Ensimmäisenä iltana oli tarkoitus pystyä kokoamaan puolijoukkueteltta alle 30 minuuttiin, muuten joutuisi tekemään saman vielä kaksi kertaa uudestaan. Meidän telttaryhmämme onnistui epäröinnistä huolimatta saavuttamaan tavoitellun ajan alikersanttiemme opastuksella. Hyvä niin, en tiedä kuinka paljon motivaatiota minulla olisi ollut sillä hetkellä teltan purkamiseen, kokoamiseen uudestaan ja saman toistamiseen vielä kolmannen kerran.

Leirillä tuli opeteltua kaikenlaista uutta ja välillä ihan mielenkiintoistakin, paljon opitun kertaamistakin tietenkin oli. Sää samanaikaisesti helli ja kidutti meitä, sillä lähes viikon aurinko paistoi ja lämpötila pysyi +25 celciuksen lähellä, lukuun ottamatta sadekuuroa keskiviikkoiltana. Jos kolmantena viikona valitin hikoilusta, se oli pientä tähän verrattuna. Olimme sen neljä päivää putkeen lähes jatkuvasti taisteluvarustus päällä, hikoillen kuin pienet siat. Itse olin vielä sen verran idiotti, etten tullut ottaneeksi vaihtovaatteiden mukaan toisia housuja tai toista takkia, joten jouduin käyttämään sitä yhtä ja samaa hiestä märkää M05-palveluspukua koko leirin ajan. Puhtaita sukkiakin oli mukana vain se kolme paria, mikä ei todellakaan tuntunut riittävän. Koko leirin mantraksi tuli "juokaa vettä," jota sai kuulla niin joukkueemme lämärin kuin kapiaistenkin suusta jatkuvasti. Eikä syyttä, koska sellaisen hikoilun aikana nestehukan vaara oli jatkuvasti läsnä. Kuitenkin muutamakin alikersantti sanoi meidän päässeen helpolla, he kun joutuivat omana alokasaikanaan käymään saman leirin 30-asteen pakkasessa. Se ei kuitenkaan sillä hetkellä paljoa lohduttanut, mutta kyllä varsinkin jälkeenpäin ajatellen mieluummin koin leirin kesällä kuin talvella. Saa nähdä, jos pääsen alikersantiksi, voin sanoa talvella saapumiserän 1/17 morteille "älkää valittako, ainakaan teillä ei ole liian kuuma. Minä tein saman 30-asteen helteessä ja hyvä, etten lämpöhalvausta saanut."

Ehkä rasittavin asia koko leirillä oli kenttäruokailu. Ei pakista syömisessä juuri mitään vikaa muuten ole, (vaikkakin hieman turhan epähygieenistä se leirillä on, kun ei pysty luhaakaan pesemään) mutta tähän aikaan vuodesta meitä riivasivat lukemattomat ampiaiset, jotka härnäsivät ruokailijoita ja ruoan jakajia taukoamatta. Leirimme alueella oli pakko olla ampiaispesä tai useampikin, sillä ei muuten niitä olisi ollut niin paljon. Mehun jakajalla oli aina huonoin asema, sillä mehun makeus houkutteli varmaankin kymmeniä ampiaisia pörräämään astian luo. Eiväthän ne juuri mitään tee ilman provokaatiota, mutta jotkut ainakin saivat pistoja. Eivätkä edes "harmittomat" ampiaiset mukavia ole, kun ruokaillessa ne meinasivat jatkuvasti mennä mehun ja ruoan sekaan sekä pörräsivät ihan kasvoissa kiinni. Oli kuitenkin hupaisaa nähdä alikersanttien lähestulkoon kirkuvan paniikissa ja juoksevan ympäriinsä ampiaisen lähestyessä heidän päätään. Lopulta yksi upseerikokeilaistakin sai tarpeekseen ja käski ruokailun tapahtuvan seuraavalla kerralla eri paikassa, kauempana leiristä.

Viikko 5 - Sotilaan peruskoe ja sotilasvala

Jouduin juuri tarkastamaan viikko-ohjelmasta, mitä tapahtui viime viikolla. Jostain syystä koko viikko tuntui menevän melko nopeasti. Enimmäkseen viikko oli valmistelua p-kauden lopetusta varten ja sotilasvalaan. Meillä oli myös sotilaan peruskoe, jossa testattiin mm. toimintaa vihollisen epäsuoran tulen alla, sekä kertasingon, käsikranaatin ja telamiinan käyttöä. Koe tuntui omalta osaltani menevän ihan hyvin, mitä nyt käkrin heitto meni hieman maalista ohi ja suojeluvarustuksen päälle pukemisessa meni tavoitetta kauemmin. Silti esimerkiksi tunnussanan käytössä onnistuin hyvin, toisin kuin partiotoverini, joka ei kuullut kuulosuojaimet päässä alikersantin huutavan tunnussanaa, vaan luuli tämän huutavan apua ja lopulta "ampui" alikessuraukan. 

Keskiviikkona meillä oli myös perustutkinnon teoriakoe, joka tuntui myös menevän ihan tarpeeksi hyvin. Tosin moni kysymys tuntui niin helpolta, että vain täysi idiootti tai tahallisesti väärin vastaava gona voisi saada kokeesta hylätyn. Nimittäin joidenkin kysymysten vaikeusaste oli tasoa "partiossasi olevaan taistelijaan osuu, mitä teet? A) Itket ja menet sikiöasentoon, B) ilmoitat osumasta ja käsket loukkaantunutta taistelijaa painamaan haavaa vai C) huudat kiroillen ja ryntäät kohti vihollista veitsi kädessä." 

Meillä oli myös aika lailla päivittäiset sulkeiset valapäivää varten, Tiistaina saimme oikein mukavan sadekuuron kesken sulkeisten, joka tuntui siltä kuin painepesurilla olisi ruiskutettu vettä päälle. Itse valapäivänä ei onneksi satanut eikä ollut liian kuumakaan, joten kukaan meidän komppaniastamme ei pyörtynyt kesken valan. Koko valatilaisuus tuntui menevän ohi yllättävän nopeasti, vaikka kyllä reilun tunnin paikallaan seisominen alkoikin tuntua jaloissa ja oikean käden sormet menivät aseen hihnan pitelystä lähes tunnottomiksi. Ohimarssissa tahti tuntui sekoittuvan muutaman kerran lähes koko komppanialla, mutta onneksi viimeistään prikaatinkenraalin ohi mennessämme olimme (tietääkseni) oikeassa tahdissa. Siinä vaiheessa musiikki helpotti asiaa todella paljon, täytyi vain laskea vasen jalka aina ison rummun lyödessä. 

1. Huoltokomppania ohimarssissa

Saimme valan ja ensimmäisen ylennyksemme (alokkaasta jääkäriksi) kunniaksi tämän maanantain vapaaksi. Valmistaudun tällä hetkellä henkisesti seuraavaan viikkoon ja toista leiriämme varten, kun bussini lähtöön on vielä neljä tuntia. Olen tähän asti intin aikana lukenut G. R. R. Martinin A Song of Ice and Fire-sarjan ensimmäistä kirjaa A Game of Thrones, ja ajattelin saada sen tänään loppuun ja ottaa mukaani kasarmille toisen osan, A Clash of Kings. Leirillä niitä tuskin saa luettua, mutta ainakin bussimatkalle on jotain tekemistä. 

Hyvää viikkoa kaikille ja tsemppiä tällä viikolla kouluun palaaville!