Viikko 6 - Peruskoulutuskauden taisteluammuntaharjoitus (P-TAH)
Jos seisoo kuopassa puolitoista tuntia aamuyöstä kylmän sateen ropistessa päälle täysin hiljaisessa metsässä ja joutuu "vahtimaan" leiriä olemattomalta vihollisuhkalta, loppuu huumori melko nopeasti. Kun vielä sitten joutuu viettämään koko aamupäivän hytisten märissä vaatteissa kaivaen maata, pystyttäen telttaa vain purkaakseen sen heti uudestaan ja ryömimällä maassa kertakäyttösinko selässä, alkaa motivaatiokin inttiin käydä vähiin. Sitten sade yhtäkkiä loppuukin, tulee lounas ja pääsee vaihtamaan kuivat hanskat päälle ja tulee heti parempi olo. Ja kun vielä loppupäivä menee paukkupanoksilla tetsatessa ja saa luutnantilta kehuja "helvetin hyvästä" suorituksesta, meinaa jo unohtaa, että aamu oli suoraan sanottuna perseestä. Kirsikkana kakun päällä on vielä levy Fazerin Sinistä sotkuautosta.Tuossa oli tiivistetty kuvaus torstaipäivän tunnelmista viime viikon P-TAH leiriltä. Oli huvittavaa, miten radikaali muutos mielialaan voi tulla yhden päivän aikana. Koko ensimmäisen puoliskon päivästä kirosin kuin merimies, toinen puolisko menikin sitten jo ihan mukavissa, kenties jopa iloisissa fiiliksissä. Tuo päivä onkin tähän asti varmaan palvelusaikani yksi mieleenpainuvimmista päivistä. Niinkin yksinkertainen asia kuin litimärkien ja paskaisten hanskojen vaihtaminen kuiviin toi todella suuren helpotuksen. Olinkin ollut sen verran fiksu, etten hirveästä houkutuksesta huolimatta vaihtanut hanskoja ennen sateen loppumista, muuten kummatkin parit olisivat olleet muutamassa tunnissa märät, ja sitten koko loppupäivä olisikin ollut huomattavasti epämukavampi.
Leiri alkoi keskiviikkoaamuna ja päättyi perjantaina lounaan jälkeen, mistä hyvästä meitä pidettiin vielä lauantain keskipäivään asti varuskunnassa. P-TAHin ensimmäinen päivä meni leirintäalueelle marssiessa, asemarallissa (puolustusasemiin ja sieltä teltalle edestakaisin juoksemista) sekä yksittäisten taistelijoiden poteroiden kaivamisessa. Inttisanastoa tietämättömille selitettäköön, että potero tarkoittaa maahan kaivettua kuoppaa, josta taistelija (tai useampi, poteron koosta riippuen) voi ampua suojassa. Tässä tapauksessa oli tarkoitus kaivaa potero, jossa yksi sotilas mahtuu ampumaan seisten niin, että ase on tuettuna maassa olevaa poikkipuuta vasten. Meillä taisi neljällä miehellä ja kolmella kenttälapiolla mennä hommaan noin kolme tuntia, joista melko iso osa meni poteroa ympäröivän hiekkamuurin kanssa säätämiseen.
Ensimmäisenä yönä me jääkärit pääsimme kipinävuoron lisäksi ensimmäiseen poterovuoroomme, eli jouduimme vahtimaan tunnin poterossa seisten. Poterosta ei saa poistua ennen kuin seuraavassa vuorossa oleva tulee vapauttamaan, mutta omalla kohdallani kävi niin, että alikersantti unohti herättää minun jälkeen olevan jääkärin. Siinä sitten kökötin puoli tuntia enemmän kuin oli tarkoitus, kunnes kuudelta tuli herätys kaikille leirissä ja poterovuorot loppuivat. En kuitenkaan voinut hirveästi valittaa, vältyin nimittäin ensimmäisenä yönä kipinävuorolta ja toisena yönä en joutunut yhteenkään vahtivuoroon.
Perjantaina oli aika koko leirin loppuhuipennukselle, partion hyökkäys- ja puolustusharjoitukselle, jossa liikuttiin kolmen miehen partioina ja ammuttiin kovilla maasta nouseviin pelteihin. Toimintaa oli harjoiteltu aikaisemmin paukkupatruunoilla, mutta nyt vaadittiin täyttä keskittymistä, jotta ei viereiselle taistelijalle tullut toista reikää perseeseen. Olin toiminut koko leirin aikana partioni johtajana, joten vastuu liikkumisen ohjaamisesta ja rytmittämisestä oli täysin käsissäni. Homma meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka torstain paukkupatruunaharjoitus menikin paremmin. Omalla kohdallani isoin häiriötekijä oli aseen jatkuvat syöttövirheet, jotka johtuivat todennäköisesti liiallisesta hiekasta lippaissa ja aseen koneistossa. Tulipahan ainakin käyttöä aseen lataamisen ja häiriön poistamisen harjoittelulle, jota ollaan toistettu parin viimeisen viikon aikana omaan makuuni jopa hieman liikaa.
Kokonaisuudessaan viikko meni ihan sujuvasti, vaikka etenkin torstaina aamu kyrsikin. Nyt jännitetään huomista, tunnettu myös "Haaveet kaatuu"-päivänä, jolloin saamme tietää tehtäviin valinnoista. Itse olin sanonut haastatteluissa olevani halukas johtajakoulutukseen, mutta toisena valintanani olisi viestimies. Huollossa ei kaltaiselleni ajokortittomalle lukiolaiselle ole montakaan vaihtoehtoa, nimittäin jäljelle jäävät olisivatkin sitten varmaan täydennysmies tai spade eli sotilaskeittäjä. Ja siis jos ihmettelette miksi aikaisemmissa päivityksissä TJ on minulla ollut se 347 miinus kuluneet päivät, eikä esim. 165 tai 255, niin syynä on se, että Karjalan Prikaatissa jokaisen varusmiehen palvelusaika on lähtökohtaisesti 347 päivää, kunnes erikoistuminen saattaa sitä lyhentää.
Vielä näin tähän loppuun haluan jakaa sketsivideon, johon törmäsin kuunnellessani YouTubesta huvittavia inttibiisejä. Kyseinen pätkä oli omasta mielestäni yllättävän hauska ja hyvin tehty ollakseen niin vähäiselle huomiolle jäänyt, tosin inttihuumori on aina eräänlaista sisäpiiriläppää, joka saattaa muilta mennä hieman ohi. Kuitenkin antakaa videolle hieman sen ansaitsemia näyttökertoja. (En siis tunne tai ole missään tekemisissä tekijöiden kanssa, vaikka ohjaajan kanssa meillä onkin sama etunimi, haluan vain tukea hyviä videoita.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti