Hetkeksi poissa pelistä

TJ 240

Viikko 15 (ja 16) - Vuodelevossa ja kotihoidossa

No, nähtävästi se kuumeeni ei ollutkaan vain mikä tahansa tavallinen flunssa, vaan minulla on/oli keuhkokuume. 

Menin tiistaina tavallisesti aamuvastaanotolle, koska kuumetta oli vielä 38 astetta. Odottelin ehkä noin kaksi tuntia, ennen kuin pääsin sairaanhoitajan puheille. Kerroin vaivoistani, ja mainitsin, että lauantaina olin kokenut myös lyhyen hetken lievää hengenahdistusta tai painetta rinnassani (tunnetta oli melko vaikea selittää). Minut lähetettiin verikokeisiin, odottelin tuloksia hetken, ja kuulin, että tulehdusarvoni ovat ainakin täysin normaalit. Silti lääkäri halusi kuunnella keuhkojani. Ilmeisesti rintani vasemmalta yläosasta kuului jotain sivuääntä, joten minulta haluttiin vielä sydänfilmi (EKG) sen varalta, että minulla olisi sydänlihastulehdus (vaikka veressäni ei näkynyt siitä merkkejä). Sydänfilmissäkin näkyi kai jotain pieniä poikkeuksia, joten lopulta sain kuulla yhteensä viiden tunnin vastaanotolla oleskelun jälkeen, että minut lähetettäisiin Pohjois-Kymen sairaalaan lisätestejä varten. Lääkäri kuulemma halusi vielä poissulkea sydänlihastulehduksen mahdollisuuden, vaikka se olikin epätodennäköinen. 

Minut kuskattiin sairaalaan, jossa sain paikan ensiapuosastolta. Makoilin verhojen ympäröimällä sängyllä, ja kuuntelin kun viereisellä paikalla oleva vanha nainen valitteli epäselvällä äänellä "ei minulla mitään sairautta ole, päästäkää kotiin, minulla on syntymäpäivä ja vieraat odottaa kotona" ja niin edespäin. Hänellä oli todellisuudessa melko pahan näköinen avohaava päässä, en viittinyt edes hirveästi katsoa sitä. Sama valitus kesti ainakin kolme tuntia, välillä niin epäselvänä että sen seasta vain juuri ja juuri erotti sanoja "kotiin," "vieraat," ja "syntymäpäivä." Rouvaa kävi kyllä pakostakin sääliksi, mutta samalla teki mieli tukkia korvat jatkuvalta ulinalta. Lopulta hänet vietiin pois, jotta haava voitaisiin hoitaa ja tikata. 

Aika ajoin sairaanhoitaja tai lääkäri tuli katsomassa minua ja vei minut erilaisiin testeihin, suurin osa niistä aivan samoja mitä minulle tehtiin aamuvastaanotollakin. Verikoe, EKG, keuhkojen kuuntelu, verenpaine ja lisäksi myös röntgenkuva keuhkoista. Olin sairaalassa ainakin toiset viisi tuntia, enkä ollut syönyt koko päivänä aamupalan jälkeen mitään. Vasta joskus viiden aikaan sain kaksi ruisleipää, kun minulle tuotiin ensimmäinen antibiottiannokseni alkavalle kuurille, ja hotkin ne nälkäisenä silmänräpäyksessä. Hieman ennen minulle tultiin kertomaan, että kuvassa keuhkoissani oli näkynyt vasemmalla jokin varjostuma, joka viittasi keuhkokuumeeseen. Lääkäri ei voinut olla kuitenkaan vielä varma, joten saisin tiedon vasta aikaisintaan seuraavana päivänä. Sydänfilmin poikkeavuudet selitettiin nuorella iälläni, jossa sellaiset ovat melko tyypillisiä ja harmittomia. Sinä iltana minut tultiin hakemaan takaisin Vekaralle, jossa jouduin yöksi sairaiden osastolle.

Siellä osastolla vietinkin sitten loppuviikon perjantaihin asti, kun lääkärit POKSissa olivat todenneet kyseessä olevan keuhkokuume. En saanut poistua rakennuksesta muuten kuin kerran saatetusti hakemaan henkilökohtaisia tavaroita yksiköstä. En juuri liikkunut muualle kuin vessaan, syömään (emme syöneet muiden tapaan Mukessa, vaan osaston potilaille tarjoiltiin erikseen ruoka) tai parii kertaa tv-tupaan, jossa oli PlayStation 2. Meille tuli sotkuauto kerran torstaina käymään, mutta sinne ei kelvannut kortti, joten en voinut ostaa mitään. Koitin illalla saada jotain tupalaistani sotkuraketikseni hakemaan puolestani suklaata ja suolapähkinöitä, mutta kuulemma jonot olivat liian pitkiä. Mutta hei, ainakin saimme vapaasti ottaa mehua osastolla niin paljon kuin halusimme. 

Koko homma tuntui jotenkin... liioiteltulta. Tunsin oloni melko hyväksi, kuumetta lukuunottamatta, mutta sekin laski keskiviikon aikana, torstaina minulla ei sitä edes enää ollut. Toki minua yskitti aika paljon, yksittää vieläkin, mutta se ei ole kivuliasta yskimistä. Mutta lääkärin määräykset ovat lääkärin määräykset, enkä halunnut tilanteen pahenevan, joten otin rauhallisesti ja vietin päiväni lukien A Clash of Kingsiä tai Pelit-lehteä, jotka olin tuonut mukanani. 

Perjantaina lääkäri määräsi minulle viikon kotihoitoa, kun kuumeeni oli siinä vaiheessa poissa ja olonikin huomattavasti parempi. Toisin sanoen, minut päästettiin "lomalle" aina ensi sunnuntaihin asti, jolloin palaan varuskuntaan tavallisesti. Olin tavallaan iloinen, eipähän tarvinnut viettää enempää aikaa osastolla, mutta toisaalta myös ärsytti, että minulta menee sairastaessa nyt ainakin kaksi viikkoa kokonaan ohi ja varmaan jää myös paljon rästittävää. Asian tekee vielä v-mäisemmäksi se, että tämä viikko olisi ollut AUK 2:n ensimmäinen viikko. Sitä paitsi minun on mentävä maanantaina aamuvastaanotolle uusintatarkistukseen, jossa katsotaan kuinka hyvin olen parantunut. On myös hyvin mahdollista, että minut luokitellaan vielä joksikin aikaa VMTL-taistelijaksi, koska kuulemma keuhkokuumeesta täysin parantuminen voi viedä viikkoja. 

Ei kannata odottaa ensi viikonloppuna mitään tekstiä, koska noh... en ole palveluksessa tällä viikolla vaan sairaslomalla, siispä turha minun on kirjoittaa mitään turhanpäiväistä tänne inttiblogiin tältä ajalta. 

  

Kipua ja kuumetta

TJ 248

Kiireen ja henkilökohtaisten syiden takia en kirjoittanut viime viikonloppuna päivitystä, joten käyn läpi jälleen kaksi viikkoa kerralla. Olen kuitenkin tällä hetkellä kuumeessa, joten tämänkin tekstin kirjoittaminen vaatii minulta jonkin verran pinnistelyä.

Viikko 13 - Haaveet kaatuu osa 2 ja pyöräilymarssi

Noh, olen nyt sitten tuleva huoltopalvelualiupseeri. En siis päässyt/joutunut RUK:kiin, mutta en ole edes kovin pettynyt. Hieman ehkä minua harmittaa alhaiset pisteeni, varsinkin ne, joissa alikersantit ja vertaiseni arvioivat pätevyyttäni johtajaksi. Silti moni RUK:ista kuulemani asia saa minut jopa hieman helpottuneeksi, etten joudu tekemään niitä. Kaiken lisäksi en tiedä haluaisinko todellisuudessa vastuuta kokonaisen joukkueen johtamisesta. Ryhmä on haastava, mutta hallittavissa. Joukkue vaikuttaa jo turhan stressaavalta. Sitä paitsi toisin kuin monet RUK:kiin menevät, en itse haluaisi töihin Puolustusvoimiin. 

Enemmän minua harmittaa se, etten saanut paikkaa Varusmiestoimikunnan "some-agenttina." Meitä hakijoita oli yhteensä vain kuusi. Kaksi puheenjohtajaksi, yksi sihteeriksi, ja kolme some-agentiksi. Minua haastateltiin koko prikaatin edustajien edessä ja pärjäsin haastattelussa omasta mielestäni melko hyvin, vaikka minulla on kokemusta tasan yhdestä työhaastattelusta. Kuitenkin odotellessani vuoroni jälkeen muiden haastatteluiden päättymistä keksin varmaan vähintään kymmenen asiaa, jotka olisin voinut sanoa toisin tai lisätä. Haastattelun yhteydessä minulta kysyttiin, että olisinko valmis hakemaan myös esimerkiksi sihteerin paikkaan. Vastasin kyllä, mikä johti melkoiseen kokoukseen täynnä juonenkäänteitä. 

Meidät hakijat kutsuttiin takaisin kokoushuoneeseen valintojen paljastuksia varten. Ensimmäisenä julkistettiin valinta puheenjohtajasta. Varapuheenjohtajaa ei vielä valittu, koska kuulemma hänen olisi hyvä olla melko urheilullinen. Seuraavaksi paljastettiin some-agentti, johon en juuri saanut ääniä, tosin enemmän kuin kolmas hakija. Yllättävästi, sihteerin äänestyksessä sain yhtä paljon ääniä kuin paikan toinen hakija, mutta koska tuleva puheenjohtaja oli jo valittu samasta yksiköstä kuin toinen sihteeriehdokas, monipuolisuuden vuoksi vaaka kääntyi minun edukseni. Sain onnittelut valinnasta nykyiseltä puheenjohtajalta ja kädenpuristuksen, mutta yhtäkkiä yksi hakijoista huomautti, että toinen sihteeriehdokas oli alunperin toisesta yksiköstä ennen siirtymistään samaan kuin tuleva pj. Tämä uusi tieto sai edustajat pohtimaan valintaa uudestaan, ja todettiin ettei sääntö enää koskenut tätä tilannetta, joten valintaa oli pakko siirtää myöhemmäksi. Toisin sanoen, tänä keskiviikkona on uudet vaalit. Menen sinne uudestaan toivoen, ettei paikalle tule lisää hakijoita sihteeriksi ja että saan paikan. Saa nähdä. 

Ehdottomasti viikon hajottavin päivä oli torstai, jolloin meillä oli 80 kilometrin pyöräilymarssi. Matkan olisi tarkoitus olla sotilaan tavallinen päiväsiirtyminen, jonka jälkeen meidän pitäisi vielä pystyä taistelemaan, mutta lähes kaikki olivat rikkinäisiä matkan jälkeen. Asiaa ei auttanut, että moni pyörä ja kumi hajosi matkalla. Onneksi meillä oli kuitenkin reservipyöriä, joita kuljetettiin kuorma-autossa, ja kaikki taistelijat pääsivät perille asti. Kukaan ei luovuttanut matkalla, vaikka varmasti melko monella se kävi mielessä. On kuitenkin mielenkiintoista, miten 50 kilometrin jälkeen tunsin oloni täysin voimattomaksi, mutta jaksoin silti loput 30 kilometriä. Asiaa auttoi, että kuljimme monen melko kauniin alueen läpi, etenkin yksi pieni kylä padon ympärillä hurmasi minut hienoilla vanhan näköisillä taloillaan ja järvellään. Olin silti päivän päätteeksi erittäin huonolla tuulella, eikä marssin jälkeinen kiire auttanut asiaa. Huolehdin ainakin nesteytyksestäni ja suolan saannista, joten pientä suonenvetoa lukuunottamatta en kokenut lihaskipua pahempaa päivän päätteeksi, mutta jotkut saivat lihaskramppeja yöllä ja sen sellaista ikävää. Eli muistutuksena kaikille lukijoille, rankan liikunnan yhteydessä ja jälkeen juokaa nestettä, mutta myös nauttikaa suolaa. Pahimman puutteessa sekoittakaa suolaa veteen ja juokaa sitä, vaikka se ei maistukkaan hyvältä, mutta pelkän veden juominen litrakaupalla ei ole hyvä idea. 

Viikko 14 - Ensimmäinen pitämäni rastikoulutus

Viime viikko meni enimmäkseen oppilasrastien yhteydessä. Eli siis, tulevina alikersantteina tai upseerikokelaina meidän täytyy osata johtamisen lisäksi myös opettaa alaisiamme, ja harjoittelimme nyt sitä. Meidät jaettiin 8-9 henkilön ryhmiin, joissa jokainen mies tai nainen pitäisi annetusta aiheesta muille ryhmäläisilleen rastin. Tarkoituksena oli opettaa asia niin kuin se tulisi uutena tietona koulutettaville, vaikka aiheet olivatkin kaikki meille hyvin vanhoja ja yksinkertaisia juttuja. Aiheita oli mm. kranaatin heittäminen, telttalyhdyn sytyttäminen ja rynnäkkökiväärin purkaminen. Oma aiheeni oli kevytkonekiväärin lukon irroittaminen ja kiinnittäminen, eli yksinkertaisemmin sanottuna aseen purkaminen ja kokoaminen. 

Aluksi meidän piti tehdä mallin mukainen harjoitussuunnitelma, jossa oli hyvin yksityiskohtaisesti kerrottu vaihe vaiheelta kaikki käskyt ja toimet, mitä rastin pitäjä tekisi rastin aikana. Suunnitelmasta tehtäisiin kaksi versiota, toinen rastin valvojalle ja toinen rastin pitäjälle itselleen. 

Olin positiivisesti yllättynyt siihen, kuinka hyvin oma rastini meni. Ei pelkästään omasta mielestäni, vaan myös rastia seuranneen upseerikokelaan mielestä. Hänen sanojensa mukaan se meni "ihan helvetin hyvin," ja olin kuulemma hänen valvomistaan siihen asti ensimmäinen, joka oli ymmärtänyt vaiheittain opettamisen ja harjoittelemisen erot. Sain ehkä jopa parasta palautetta koko ryhmässäni. Ainoina huomautuksina upseerikokelas sanoi, että esimerkiksi jatkossa voisi painoittaa puheessa tärkeitä asioita enemmän, esimerkiksi "aseen LUKKOA ei saa TIPUTTAA" tai vastaavaa. Toiseksi unohdin kertoa rastin tavoitteen ja motivaation, johtuen enimmäkseen siitä, että toisin kuin muut, en itse katsonut harjoitussuunnitelmaani kertaakaan rastini aikana.

Viikko oli siis jopa melko mukava, sillä vietimme sen paljolti toistemme rastien kanssa ja välillä muun oheiskoulutuksen parissa. Tiistaina pääsimme jopa räjäyttämään hieman TNT:tä, vaikkakin vain 30 grammaa per oppilas. Ainoastaan torstai ja perjantai alkoivat käydä melko ikäviksi, kun ensin meillä oli torstain aamupäivä koulutusta liittyen haavoittuneiden ensiapuun taistelutilanteessa, mikä oli vähemmän kuin kivaa. Tosin meille oppitunnin pitänyt kenttäsairaanhoitaja oli sen verran pirteä ja hauska mies, että hän sai jopa kuvottavien kuvien täyttämän oppitunnin tuntumaan kevyeltä. Onneksi meidän ryhmällämme oli päivän lopuksi vain yksi rasti enää pitämättä, joten sen jälkeen pääsimme tupiin melko moneksi tunniksi. Tänä aikana aloin kuitenkin tuntea oloni kipeäksi, minulla oli kylmä ja päätä jomotti. Mittasin kuumeeksi 38 astetta (ja se saattoi olla hieman jopa alakanttiin mittausvirheen takia), mikä ei vielä ollut paljon, mutta tajusin silti tulleeni kipeäksi. En kuitenkaan viittinyt ilmottautua perjantaina aamuvastaanotolle, koska olisin todennäköisesti saanut VUP:in (vapautus ulkopalveluksesta) tai jopa VP:n (vapautus palveluksesta), jolloin en olisi päässyt lomille. Onneksi perjantaina ei ollut mitään fyysisesti rasittavaa, mutta oli silti ikävää tulla juuri ennen viikonloppua kipeäksi.

Olen nyt vieläkin kuumeessa, ja inhottava yskä on myös vaivannut minua koko viikonlopun. Vaikka kuume laskisi huomenna, aion mennä aamuvastaanotolle, sillä en suunnittele pelaavani viikkosuunnitelman mukaan sählyä tai painivani kipeänä enkä toipilaana. Toivon vain, ettei saamani vapautus estä minua osallistumasta VMTK:n vaaleihin keskiviikkona, sillä VP tai VUP ei luonnollisesti voi sinne mennä.