Kiireen ja henkilökohtaisten syiden takia en kirjoittanut viime viikonloppuna päivitystä, joten käyn läpi jälleen kaksi viikkoa kerralla. Olen kuitenkin tällä hetkellä kuumeessa, joten tämänkin tekstin kirjoittaminen vaatii minulta jonkin verran pinnistelyä.
Viikko 13 - Haaveet kaatuu osa 2 ja pyöräilymarssi
Noh, olen nyt sitten tuleva huoltopalvelualiupseeri. En siis päässyt/joutunut RUK:kiin, mutta en ole edes kovin pettynyt. Hieman ehkä minua harmittaa alhaiset pisteeni, varsinkin ne, joissa alikersantit ja vertaiseni arvioivat pätevyyttäni johtajaksi. Silti moni RUK:ista kuulemani asia saa minut jopa hieman helpottuneeksi, etten joudu tekemään niitä. Kaiken lisäksi en tiedä haluaisinko todellisuudessa vastuuta kokonaisen joukkueen johtamisesta. Ryhmä on haastava, mutta hallittavissa. Joukkue vaikuttaa jo turhan stressaavalta. Sitä paitsi toisin kuin monet RUK:kiin menevät, en itse haluaisi töihin Puolustusvoimiin.
Enemmän minua harmittaa se, etten saanut paikkaa Varusmiestoimikunnan "some-agenttina." Meitä hakijoita oli yhteensä vain kuusi. Kaksi puheenjohtajaksi, yksi sihteeriksi, ja kolme some-agentiksi. Minua haastateltiin koko prikaatin edustajien edessä ja pärjäsin haastattelussa omasta mielestäni melko hyvin, vaikka minulla on kokemusta tasan yhdestä työhaastattelusta. Kuitenkin odotellessani vuoroni jälkeen muiden haastatteluiden päättymistä keksin varmaan vähintään kymmenen asiaa, jotka olisin voinut sanoa toisin tai lisätä. Haastattelun yhteydessä minulta kysyttiin, että olisinko valmis hakemaan myös esimerkiksi sihteerin paikkaan. Vastasin kyllä, mikä johti melkoiseen kokoukseen täynnä juonenkäänteitä.
Meidät hakijat kutsuttiin takaisin kokoushuoneeseen valintojen paljastuksia varten. Ensimmäisenä julkistettiin valinta puheenjohtajasta. Varapuheenjohtajaa ei vielä valittu, koska kuulemma hänen olisi hyvä olla melko urheilullinen. Seuraavaksi paljastettiin some-agentti, johon en juuri saanut ääniä, tosin enemmän kuin kolmas hakija. Yllättävästi, sihteerin äänestyksessä sain yhtä paljon ääniä kuin paikan toinen hakija, mutta koska tuleva puheenjohtaja oli jo valittu samasta yksiköstä kuin toinen sihteeriehdokas, monipuolisuuden vuoksi vaaka kääntyi minun edukseni. Sain onnittelut valinnasta nykyiseltä puheenjohtajalta ja kädenpuristuksen, mutta yhtäkkiä yksi hakijoista huomautti, että toinen sihteeriehdokas oli alunperin toisesta yksiköstä ennen siirtymistään samaan kuin tuleva pj. Tämä uusi tieto sai edustajat pohtimaan valintaa uudestaan, ja todettiin ettei sääntö enää koskenut tätä tilannetta, joten valintaa oli pakko siirtää myöhemmäksi. Toisin sanoen, tänä keskiviikkona on uudet vaalit. Menen sinne uudestaan toivoen, ettei paikalle tule lisää hakijoita sihteeriksi ja että saan paikan. Saa nähdä.
Ehdottomasti viikon hajottavin päivä oli torstai, jolloin meillä oli 80 kilometrin pyöräilymarssi. Matkan olisi tarkoitus olla sotilaan tavallinen päiväsiirtyminen, jonka jälkeen meidän pitäisi vielä pystyä taistelemaan, mutta lähes kaikki olivat rikkinäisiä matkan jälkeen. Asiaa ei auttanut, että moni pyörä ja kumi hajosi matkalla. Onneksi meillä oli kuitenkin reservipyöriä, joita kuljetettiin kuorma-autossa, ja kaikki taistelijat pääsivät perille asti. Kukaan ei luovuttanut matkalla, vaikka varmasti melko monella se kävi mielessä. On kuitenkin mielenkiintoista, miten 50 kilometrin jälkeen tunsin oloni täysin voimattomaksi, mutta jaksoin silti loput 30 kilometriä. Asiaa auttoi, että kuljimme monen melko kauniin alueen läpi, etenkin yksi pieni kylä padon ympärillä hurmasi minut hienoilla vanhan näköisillä taloillaan ja järvellään. Olin silti päivän päätteeksi erittäin huonolla tuulella, eikä marssin jälkeinen kiire auttanut asiaa. Huolehdin ainakin nesteytyksestäni ja suolan saannista, joten pientä suonenvetoa lukuunottamatta en kokenut lihaskipua pahempaa päivän päätteeksi, mutta jotkut saivat lihaskramppeja yöllä ja sen sellaista ikävää. Eli muistutuksena kaikille lukijoille, rankan liikunnan yhteydessä ja jälkeen juokaa nestettä, mutta myös nauttikaa suolaa. Pahimman puutteessa sekoittakaa suolaa veteen ja juokaa sitä, vaikka se ei maistukkaan hyvältä, mutta pelkän veden juominen litrakaupalla ei ole hyvä idea.
Viikko 14 - Ensimmäinen pitämäni rastikoulutus
Viime viikko meni enimmäkseen oppilasrastien yhteydessä. Eli siis, tulevina alikersantteina tai upseerikokelaina meidän täytyy osata johtamisen lisäksi myös opettaa alaisiamme, ja harjoittelimme nyt sitä. Meidät jaettiin 8-9 henkilön ryhmiin, joissa jokainen mies tai nainen pitäisi annetusta aiheesta muille ryhmäläisilleen rastin. Tarkoituksena oli opettaa asia niin kuin se tulisi uutena tietona koulutettaville, vaikka aiheet olivatkin kaikki meille hyvin vanhoja ja yksinkertaisia juttuja. Aiheita oli mm. kranaatin heittäminen, telttalyhdyn sytyttäminen ja rynnäkkökiväärin purkaminen. Oma aiheeni oli kevytkonekiväärin lukon irroittaminen ja kiinnittäminen, eli yksinkertaisemmin sanottuna aseen purkaminen ja kokoaminen.
Aluksi meidän piti tehdä mallin mukainen harjoitussuunnitelma, jossa oli hyvin yksityiskohtaisesti kerrottu vaihe vaiheelta kaikki käskyt ja toimet, mitä rastin pitäjä tekisi rastin aikana. Suunnitelmasta tehtäisiin kaksi versiota, toinen rastin valvojalle ja toinen rastin pitäjälle itselleen.
Olin positiivisesti yllättynyt siihen, kuinka hyvin oma rastini meni. Ei pelkästään omasta mielestäni, vaan myös rastia seuranneen upseerikokelaan mielestä. Hänen sanojensa mukaan se meni "ihan helvetin hyvin," ja olin kuulemma hänen valvomistaan siihen asti ensimmäinen, joka oli ymmärtänyt vaiheittain opettamisen ja harjoittelemisen erot. Sain ehkä jopa parasta palautetta koko ryhmässäni. Ainoina huomautuksina upseerikokelas sanoi, että esimerkiksi jatkossa voisi painoittaa puheessa tärkeitä asioita enemmän, esimerkiksi "aseen LUKKOA ei saa TIPUTTAA" tai vastaavaa. Toiseksi unohdin kertoa rastin tavoitteen ja motivaation, johtuen enimmäkseen siitä, että toisin kuin muut, en itse katsonut harjoitussuunnitelmaani kertaakaan rastini aikana.
Viikko oli siis jopa melko mukava, sillä vietimme sen paljolti toistemme rastien kanssa ja välillä muun oheiskoulutuksen parissa. Tiistaina pääsimme jopa räjäyttämään hieman TNT:tä, vaikkakin vain 30 grammaa per oppilas. Ainoastaan torstai ja perjantai alkoivat käydä melko ikäviksi, kun ensin meillä oli torstain aamupäivä koulutusta liittyen haavoittuneiden ensiapuun taistelutilanteessa, mikä oli vähemmän kuin kivaa. Tosin meille oppitunnin pitänyt kenttäsairaanhoitaja oli sen verran pirteä ja hauska mies, että hän sai jopa kuvottavien kuvien täyttämän oppitunnin tuntumaan kevyeltä. Onneksi meidän ryhmällämme oli päivän lopuksi vain yksi rasti enää pitämättä, joten sen jälkeen pääsimme tupiin melko moneksi tunniksi. Tänä aikana aloin kuitenkin tuntea oloni kipeäksi, minulla oli kylmä ja päätä jomotti. Mittasin kuumeeksi 38 astetta (ja se saattoi olla hieman jopa alakanttiin mittausvirheen takia), mikä ei vielä ollut paljon, mutta tajusin silti tulleeni kipeäksi. En kuitenkaan viittinyt ilmottautua perjantaina aamuvastaanotolle, koska olisin todennäköisesti saanut VUP:in (vapautus ulkopalveluksesta) tai jopa VP:n (vapautus palveluksesta), jolloin en olisi päässyt lomille. Onneksi perjantaina ei ollut mitään fyysisesti rasittavaa, mutta oli silti ikävää tulla juuri ennen viikonloppua kipeäksi.
Olen nyt vieläkin kuumeessa, ja inhottava yskä on myös vaivannut minua koko viikonlopun. Vaikka kuume laskisi huomenna, aion mennä aamuvastaanotolle, sillä en suunnittele pelaavani viikkosuunnitelman mukaan sählyä tai painivani kipeänä enkä toipilaana. Toivon vain, ettei saamani vapautus estä minua osallistumasta VMTK:n vaaleihin keskiviikkona, sillä VP tai VUP ei luonnollisesti voi sinne mennä.
Viikko oli siis jopa melko mukava, sillä vietimme sen paljolti toistemme rastien kanssa ja välillä muun oheiskoulutuksen parissa. Tiistaina pääsimme jopa räjäyttämään hieman TNT:tä, vaikkakin vain 30 grammaa per oppilas. Ainoastaan torstai ja perjantai alkoivat käydä melko ikäviksi, kun ensin meillä oli torstain aamupäivä koulutusta liittyen haavoittuneiden ensiapuun taistelutilanteessa, mikä oli vähemmän kuin kivaa. Tosin meille oppitunnin pitänyt kenttäsairaanhoitaja oli sen verran pirteä ja hauska mies, että hän sai jopa kuvottavien kuvien täyttämän oppitunnin tuntumaan kevyeltä. Onneksi meidän ryhmällämme oli päivän lopuksi vain yksi rasti enää pitämättä, joten sen jälkeen pääsimme tupiin melko moneksi tunniksi. Tänä aikana aloin kuitenkin tuntea oloni kipeäksi, minulla oli kylmä ja päätä jomotti. Mittasin kuumeeksi 38 astetta (ja se saattoi olla hieman jopa alakanttiin mittausvirheen takia), mikä ei vielä ollut paljon, mutta tajusin silti tulleeni kipeäksi. En kuitenkaan viittinyt ilmottautua perjantaina aamuvastaanotolle, koska olisin todennäköisesti saanut VUP:in (vapautus ulkopalveluksesta) tai jopa VP:n (vapautus palveluksesta), jolloin en olisi päässyt lomille. Onneksi perjantaina ei ollut mitään fyysisesti rasittavaa, mutta oli silti ikävää tulla juuri ennen viikonloppua kipeäksi.
Olen nyt vieläkin kuumeessa, ja inhottava yskä on myös vaivannut minua koko viikonlopun. Vaikka kuume laskisi huomenna, aion mennä aamuvastaanotolle, sillä en suunnittele pelaavani viikkosuunnitelman mukaan sählyä tai painivani kipeänä enkä toipilaana. Toivon vain, ettei saamani vapautus estä minua osallistumasta VMTK:n vaaleihin keskiviikkona, sillä VP tai VUP ei luonnollisesti voi sinne mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti