Kaksi ensimmäistä viikkoa

Tj* 333.

"Herra kapteeni, alokas Nez ilmoittautuu palvelukseen."
Tänään on ensimmäisen viikonloppulomani viimeinen päivä, ja bussi takaisin Vekaranjärvelle lähtee reilun parin tunnin päästä. Kaksi ensimmäistä viikkoa intissä ovat takana, joten pyrin nopeasti tiivistämään hieman niiden tapahtumia ja tunnelmia tähän tekstiin.

Ensimmäisenä päivänä otin junan Helsingistä Kouvolaan noin kello 11 aikaan, ja toki se oli aivan täpötäynnä muita uusia alokkaita matkalla samaan paikkaan. Itselläni oli varsinainen inttisiili jäänyt ajamatta (olin ainoastaan hieman lyhentänyt hiuksiani sallittuihin rajoihin), joten tuntui hieman kummalliselta olla kaikkien niiden paljaiden päiden keskellä. Kouvolasta alokkaiden matka varuskunnan alueelle kuljettiin Puolustusvoimien tilaamilla bussimatkoilla.
Kun matkatavaroiden ja henkilöllisyyden tarkistukset olivat suoritettu, meidät jaettiin eri pataljooniin ja komppanioihin. Itse päädyin hieman yllättävästi 1. huoltokomppaniaan. Loppupäivä kului varusteiden hakemisessa. Kokoja ei tietenkään kyselty, meille vain tungettiin käteen sattuvat kamat suoraan pusseihin, sopivat ne päälle tai ei. Varusteita pääsisi vaihtamaan sitten myöhemmin, joka joissain tapauksissa saattaa olla vasta parin ensimmäisen viikon jälkeen. Itse jouduin olemaan ensimmäisen viikon valtavissa t-paidoissa ja lomapukuni oli varmaan mitoitettu kaksimetriselle jätille, kun itse olen 175cm. Huonomminkin olisi voinut olla, sain lähes heti alkuun sopivat kengät kunhan olin käynyt hieman vaihtokauppaa tupakavereiden kanssa. Enää toivon vain pienempää kypärää, sillä nykyinen L-kokoinen potta ei malta pysyä kunnolla päässäni.

Lopulta meidät jaettiin yksiköissä aakkosjärjestyksen mukaisesti joukkueisiin (n. 30 henkilöä) ja tupiin (14). Itse olen ollut positiivisesti yllättynyt omaan tupaani, sillä tähän asti jokainen on tuntunut tulevan hyvin toimeen keskenään vaikka porukkaa löytyykin hyvin erilaisista taustoista. Oma tupamme (ja joukkueemme) onkin myös saanut jo useammalta alikersantilta, mutta myös ylemmältä taholta kehuja, vaikkei kaikki toki aina menekään ihan putkeen.

Ensimmäiset yöt olivat vaikeita, nukuin tuskin muutamaa tuntia pidempään. Varsinaista syytä ei tuntunut olevan, olen nimittäin tottunut nukkumaan vieraissa ympäristöissä. Silti jokin jännitys tai stressireaktio uudesta ympäristöstä kai piti minua hereillä, vaikka en päivisin tuntenut itseäni rasittuneeksi. Puheiden mukaan se on aluksi täysin normaalia, ja niiden ensimmäisten öiden jälkeen olen jo pystynyt nukkumaan aivan normaalisti.

Ensimmäiset pari viikkoa 1. huoltokomppaniassa menivät enimmäkseen uuteen ympäristöön tutustumisessa ja sen käytöstapoihin totutellessa. Meille opetettiin sotilaallinen pukeutuminen, ylempien puhuttelu ja tervehtiminen, kolmirivin ja -jonon muodostaminen ja niissä liikkuminen paikasta toiseen (useimmiten yksiköstä mukeen*). Pikkuhiljaa sitä opittiin käyttäytymään oikein, vaikka koko komppanialla on vielä paljon parannettavaa ja monilta kömmähdyksiä sattuu jatkuvasti. Yleisimpiä virheitä ovat epähuomiossa tapahtuneet pukukoodin rikkomukset (roikkuvat kengännauhat, avonainen tasku, huonosti laitettu kaulus yms.) ja liikkuminen muodossa. Silti ehkä tähän asti itselleni ja tuvallemme vaikeinta on ollut pokan pitäminen. Armeijassahan ei ole mitään hauskaa, joten nauraa ei saa silloin kun ollaan levossa tai asennossa. Ei edes hymyillä. Muuten kuuluu heti "Alokas Nönnönnöö, mikä naurattaa?" tai "Ei naureta!" jne. Tämä on erityisen vaikeaa silloin, kun tuvan siivoustarkistuksessa alikersantti menee ryömimään sänkyjen alta pölyä etsien. Varsinaista syytä nauramiseen ei aina edes tarvitse, silti jotain alkaa huvittamaan juuri väärällä hetkellä, mikä taas leviää muihin (myös allekirjoittaneeseen) ja siitä saadaan toki heti kuulla alikeilta*.

Päivät koostuivat oppitunneista Kinossa (Karjalan prikaatin iso luentosali) tai oman yksikön auditoriossa, sulkeisissa* tai ase- ja ammuntaopetuksesta. Jälkimmäisin oli pitkään enemmän kuivaharjoittelua ja aseen käytön perusteiden opettelua kuin oikeaa ampumista, kunnes toisen viikon loppupuolella pääsimme ensiksi ampumaan räkäpäillä* ja sitten vihdoin ensimmäiset kilpasarjat kovilla. Kunnollista fyysistä harjoitusta ei juuri ollut, koska sääntöjen mukaisesti varusmiehiä ei saa enää rasittaa paljon fyysisesti ennen terveystarkastusta. Nyt se on meillä ohi, joten ensi viikko on jo melko täynnä treeniä, mukaan lukien Cooperin testi tiistaina. "Pääsimme" jo ensimmäisiin alustaviin tetsauksiin*, joissa sai oikein mukavasti hikoilla taisteluvarustus päällä.

Aika alkaa käydä vähiin, joten joudun lopettamaan tämän päivityksen tähän. Ensi viikonloppuna pyrin kirjoittamaan hieman aikaisemmin, jotta tekstistä ei tule näin kiirehdittyä. Hyvää sunnuntai-iltaa ja aurinkoista ensi viikkoa!

*Inttisanaston selityksiä:
Tj= Tänään jäljellä. Jäljellä olevien aamujen eli palveluspäivien lukumäärä.
Muke= Muonituskeskus. Prikaatin ruokala.
Alikki= Alikersantti. Ryhmänjohtaja.
Sulkeiset= Muodossa samanaikaisen liikkumisen harjoitukset.
Tetsaus= Taisteluharjoitus.