Viimeiset päivät ennen palvelusta

Terveisiä täältä pääkaupungista, nimeni on Johannes, eli joillekin "Nez." Aloitan varusmiespalveluksen Karjalan prikaatissa erässä 2/16, eli 4.7.2016, ja tänään alkaa viimeinen viikonloppuni ennen palvelukseen astumista.

Tähän blogiin olisi tarkoitukseni kirjoitella hieman tunnelmia ja kokemuksia inttiajalta mahdollisimman säännöllisesti vaikkapa viikottain, jos lomilla jaksan. Tiedän, että idea ei ole todellakaan omaperäinen ja tämän kaltaisia inttiblogeja on netti täynnä. En kuitenkaan tee tätä blogia julkisuuden toivossa, vain ainoastaan harrastusmielessä. Olen nimittäin tätä ennen harrastanut kirjoittamista niin blogin kuin novellienkin muodossa noin kahdeksan vuotta. Kuitenkaan nettisivujen graafisen suunnittelun taitoni ovat lähes olemattomat, joten tämä blogi tulee varmasti näyttämään melko karulta.

Koko ajatus intistä tuntuu vielä tässäkin vaiheessa hieman surrealistiselta. Minulla ei ole ollut omaa isoveljeä- tai siskoa, joka olisi puhunut minut kuoliaaksi inttitarinoillaan, joten käsitykseni palvelusajasta perustuu laajalti YouTube-videoihin ja käyntiini Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa lukiolaisten turvakurssilla. Vietin siellä viikonlopun, yön puolijoukkueteltassa ja toisen kasarmilla, opetellen sotilaan käyttäytymistä ja palvelukseen vaadittavia taitoja. Kaksi päivää ei silti mitenkään pysty antamaan kokonaista kuvaa intistä, ei niistä monta päivää pitkistä leireistä sään armoilla tai kilometrien marsseista, puhumattakaan aseen käyttämisestä. Silti suhtaudun palvelukseen optimistisesti. Kuulemani perusteella joistakin varusmiespalvelus on ollut heidän elämänsä hirveintä aikaa, osa taas on pitänyt sitä arvokkaana oppimiskokemuksena. Itse odotan ja tietenkin toivon enemmän jälkimmäistä.

Olen hyvinkin paljon ulkoilmaihminen ja kesäleireillä on tullut oltua jo nuorena, vaikka en olekaan esimerkiksi partiota harrastanut. Toki vihaan hyttysiä, eikä ajatus punkeista miellytä, mutta metsässä rämpiminen ei minua erityisesti hätkäytä ainakaan ajatuksena. Kylmyys talvella tulee tietenkin olemaan suoraan sanottuna perseestä, mutta onneksi kokemukseni perusteella Puolustusvoimien talvivarusteet ovat lämpimiä. Toisinsanoen veikkaan pärjääväni ulkoilun osalta.

Aseen käyttäminen puolestaan ei ole minulle harjoitustarkoituksessa ongelma. Koen olevani tarpeeksi varovainen ja rauhallinen, etten vahingoita epähuomiossa itseäni tai muita. Tietenkään en voi vannoa samaa muiden kannalta, mutta pitää vain toivoa parasta. En myöskään ole aseistakieltäytyjä, sillä vaikka en tietenkään halua tappaa ketään, olen silti tarpeen tullessa valmis puolustamaan Suomea. Toivotaan vain, ettei siihen tule tarvetta.

Yksi asia, josta olen ehkä hieman huolissani, on oma kuntoni. En ole moneen vuoteen harrastanut säännöllisesti urheilua, vaikka olenkin silloin tällöin innostunut juoksemisesta. Tänä keväänä pyrin myös parantamaan hieman lihaskuntoani, mutta en usko tuloksien olevan mitään huikeaa. Kesän aikana olen pyöräillyt melko paljon, mutta enemmän hyöty- ja hupikäytössä, vähemmän liikuntaa varten. Kävelen kuitenkin aika lailla päivittäin vähintään tunnin, usein kaksi kolmekin tuntia. Silti sanoisin olevani kunnoltani hieman alle keskitason, enkä siksi tiedä kuinka raskasta palveluksen fyysiset haasteet tulevat minulle olemaan. En toisaalta myöskään haluisi päästä helpoimmalla, vaan tahdon kehittyä ja todistaa pystyväni samaan kuin muutkin.

Toinen mahdollinen huolenaihe ovat toiset varusmiehet. On mahdotonta tietää, millaisten ihmisten kanssa joudun olemaan tekemisissä. Koen olevani nykyään melko hyvä ihmisten kanssa, mutta olo on hieman kuin uuteen kouluun mentäessä, ainoastaan paljon isommassa skaalassa.

Kuitenkin koitan olla huolehtimatta liikaa, ja valmistua maanantaihin ripauksella uteliaisuutta sekä tarmoa. Tätä blogia en pysty kirjoittamaan todennäköisesti muuten kuin lomilla, joten ensimmäisiä tunnelmiani tulee vasta parin ensimmäisen viikon jälkeen. Sitä odotellessa. Lataa ja varmista!