Viikko 8 - P-kausi päättyy, AUK 1 alkaa
Olimme viime viikonlopun ns. "gines" eli kiinni, joten en siksi pystynyt kirjoittamaan mitään tänne. Kertaan siis jälleen nopeasti kahden viikon tapahtumat kerralla, mutta keskityn enemmän tähän viikkoon, koska muistan sen paremmin.
Viime viikko oli melko lailla P-kauden lopettelua ja uuteen vaiheeseen siirtymisen valmistelua. Tarkistettiin, että kaikki varusteet olivat tallella, ja jos eivät, niin kadonneista tehtiin häviamisilmoitus eli häväri. Itsellä oli kadonnut parillinen intin sukkia, joten jouduin niiden takia käymään paperisotaa ja kohtaamaan vääpelin tuomitsevan katseen. Onneksi ei sen enempää ollut kadonnut, sillä jos sukista koitui noin paljon vaivaa, en halua tietää millaista on tehdä häväreitä useammasta kadonneesta asiasta kerralla.
Torstaina (muistaakseni) oli aika aliupseerikurssilaisten ja tulevien kuskien muuttaa ensimmäisestä huoltokomppaniasta toiseen. Tavaroiden pakkaamisessa meinasi tulla sellanen olo, ettei mitenkään saa kaikkea mahdutettua meille jaettuihin reppuihin. Siksi kannoinkin loput tavaroista repun talvisuojaksi tarkoitetussa pussissa.
Siirtyminen komppaniasta toiseen tuntui melko isolta muutokselta. Yhtäkkiä pitikin tehdä pinkka (1. huoltokomppaniassa sitä ei enää tehdä, koska päällikön sanoin "tekeekö se meistä parempia sotilaita?"), torstaisin oli jokin ihmeellinen koko komppanian iltavahvuuslaskenta ja rakennuksessa olikin nyt myös muutama niitä vastakkaisen sukupuolen edustajia. Kaiken lisäksi suklaapatukkakone oli rikki, suihkuista ei aina tullut lämmintä vettä eikä tupien ikkunoissa ollut verhoja tai sälekaihtimia. 2. HK:n rakennus on paljon vanhempi kuin ensimmäisen, mikä on huvittavaa, sillä 1. HK muuttaa parin viikon kuluttua täysin remontoituun rakennukseen, joka on vielä paremmassa kunnossa kuin missä se on nykyään. Ja samaan aikaan me 2. homekomppaniassa joudumme kärsimään vanhassa paskarakennuksessa.
Onnekseni pääsin taas hyvään tupaan, jossa on vanhojen tuttujen lisäksi myös uusia naamoja, jotka olivat jo valmiiksi 2. huoltokomppaniassa. Kuitenkin vielä viikonkin jälkeen uudet alikersantit ja upseerikokelaat ovat jääneet muutamaa lukuunottamatta minulle aika mysteereiksi, enkä tunnistaisi heitä ilman arvomerkkejä. Olisin kaivannut jotain ylempiarvoisten esittelytuokiota meille muuttaneille. Asiaa ei auta, että toisin kuin aikaisemmassa komppaniassani, nyt meillä on kolme kapteenia yhden sijaan enkä meinaa tietää, kuka heistä on päällikkö, kuka vääpeli ja niin edespäin.
Perjantaina aloitimme aliupseerikurssin ja meille jaettiin johtajakansiot sekä vihkoset, joissa on ohjeita ryhmän johtamiseen. Päivä koostui melko lailla oppitunneista, lukuun ottamatta päivän päättävää ryhmäesterataa, joka oli tällä kertaa paljon hauskempaa kuin edellisellä kerralla. En myöskään kolhinut itseäni ollenkaan, mitä pidän saavutuksena.
Viikonlopun aikana meidät myös ylennettiin melko epäjuhlallisesti aliupseerioppilaiksi (lyhyesti oppilas), ja saimme asiaan kuuluvat arvomerkit. Merkki on periaatteessa jääkärinmerkki, jossa alhalla on aamunauhaksi monesti kutsuttu hopeinen raita. Lisäksi meistä valittiin ensimmäinen oppilaspäällikkö ja kaksi oppilasjohtajaa sekä varastoaliupseeri. Myös jokaisesta tuvasta valittiin ensimmäisen viikonlopun ja sen jälkeisen viikon ajaksi esimies oppilaiden joukosta. Alikersantit ja upseerikokelaat ovat siis nyt enemmän vain opastamassa meitä ja kouluttamassa, kun taas me itse johdamme toisiamme aina vuorotellen. Oppilaspäällikön tehtävänä on pitää huolta, että kurssi on kouluttajien haluamassa paikassa oikeaan aikaan, kun taas oppilasjohtajat vastaavat enemmän yleisestä järjestyksestä. Itse en välttämättä kaipaa oppilaspäällikön virkaa, mutta oppilasjohtajana oleminen voisi olla mielenkiintoinen kokemus.
Viikko 9 - Ensimmäinen vapautus ja apupäivystäjän virka
Jos en ole jo maininnut, niin en muista hetkeä palvelukseni ajalta, jolloin en olisi ollut kipeä edes jonkin verran. Lopulta tiistaina melko kiireisen ja ärsyttävän päivän jälkeen päätin päätä särkiessä, että olin saanut tarpeekseni ja päätin mennä keskiviikkona ensimmäistä kertaa aamuvastaanotolle, jotta saisin edes päivän tai pari aikaa parantua hieman.
Kun keskiviikko sitten tuli, meidät AVO:lle menijät kutsuttiin aluksi päivystäjän pöydän eteen, mutta lähetettiin melko pian takaisin tupiin odottamaan. Vasta lounaan jälkeen meidät kutsuttiin vastaanotolle, mutta sinne päästyämme meidät heitettiin melko pian pois. Meni vielä pari tuntia, kunnes pääsimme takaisin, ja siellä odottelin vielä reilut puolitoista tuntia ennen kuin itse pääsin tarkastukseen. Sain kaksi päivää VMTL, eli vapautusta marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta.
En kuitenkaan saanut paljoakaan levättyä, sillä palattuani takaisin yksikköön kuulin, että minut valittiin 1. apupäivystäjäksi seuraavalle päivälle. Mikä tarkoitti sitä, että olin keskiviikkoillan ja -yön sekä torstaipäivän päivystämässä aina kun päivystäjä itse oli syömässä, vessassa, röökillä tai nukkumassa. Valvoin yksin päivystämässä kello yhdestä kolmeen, välissä laskin aseet ja enimmäkseen luin kirjaa. En tiedä, oliko se parasta hoitoa päänsärylle.
Torstaina melko huvittavasti kävi niin, että istuin tavallisesti lomapuku päällä ja baretti päässä 1. AP:na, kun päivystäjä oli itse lähtenyt aamupalalle. Pian luokseni tuli alikersantti, joka kertoi, että päivystäjällä saattaa kestää hetki tulla takaisin, koska tämä oli joutunut pyöräkolariin jonkun auton kanssa. Miehelle ei ollut käynyt mitään vakavaa, mutta oli mennyt kuitenkin varmuuden vuoksi vastaanotolle tarkastuttamaan itsensä. Hieman siinä mietti, että taisi tulla pidempi tuurausvuoro. Toimistoaliupseerin kanssa pohdittiin, kuka pystyisi ottamaan päivystäjän paikan kolariin joutuneen sijasta, kun lähes kaikki alikit olivat kiireisiä ja vanhat kuskit olivat ajamassa.
En juuri poistunut kasarmilta torstaina muuta kuin syömään tai illalla sotilaskotiin, mutta en myöskään saanut erityisesti nukuttua edellisen yön univelkoja. Aina kun olin juuri nukahtamassa, kuului kaiuttimista "yks aa pee!" Maiharit jalkaan, baretti päähän, portaat alas ja päivystämään. Ei päivystäminen sinänsä ollut mitenkään kamalaa, olihan se melko helppoa ja rentoa hommaa, mutta toisaalta minulta jäi paitsi kevytkonekiväärillä ampuminen sen takia. Perkele.
Perjantaina meillä oli koe Yleisestä palvelusohjeesta, mikä meni omasta mielestäni kohtuullisen hyvin. En ollut paljoakaan jaksanut siihen lukea, sillä "YLPALVO" on täynnä niin paljon absurdeja ja epäolennaisia sääntöjä, että ei sitä jaksanut juuri käydä läpi. Lisäksi pidimme oppilaiden kesken kokouksen yliluutnantin johdolla, jossa puhuimme menneen viikon tapahtumista ja siitä, mikä meni hyvin ja mitä voisi parantaa jatkossa. Samankaltaisia kokouksia tulemme pitämään AUKin aikana kai ainakin lähes viikottain.
Sitten olikin jälleen aika lähteä viikonloppuvapaalle, joka parin tunnin päästä itselläni loppuu. Odotan jännittäen seuraavaa kahta viikkoa (joiden välissä ei valitettavasti taaskaan ole vapaata, eli seuraavaa tekstiä ei kannata ensi viikonloppuna odottaa), koska pääsemme ainakin viikolla 11 kokeilemaan ensimmäistä kertaa simuloitua taistelua toisiamme vastaan paukkupanoksilla sen sijaan, että ampuisimme maasta nousevia peltejä tai maalitauluja ampumaradalla.
Siitä lisää parin viikon kuluttua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti