Jälleen yksi gines-viikonloppu takana ja jopa kaksi leiriä. Huomenna alkaa jälleen uusi leiri, mutta siitä lisää ensi viikolla.
Viikko 10 - "Survival camp"
Käyn nyt ajan puutteessa kerralla läpi kaksi viikkoa, hieman tavallista suppeammin. Ensinnäkin juuri tällä hetkellä minulla on vaikeuksia muistaa tarkalleen mitään erityisen merkittävää viime viikon (10) tapahtumista, ns. "survival campiksi" kutsuttua leiriä lukuun ottamatta.
Aluksi meitä oltiin peloteltu, että emme nukkuisimme ollenkaan koko leirin aikana, mutta pian huomasimme sen olevan lievästi sanottuna liioittelua. Leirin kutsumanimi ansaitsee lainausmerkkinsä, sillä vain yhden yön yli kestävä leiri oli tähän asti ehkä leppoisin. Kahden päivän leiri päättyi marssiin takaisin kasarmille pienoista kiertoreittiä kevytkonekivääriä (suomalainen KVKK 62) kantaen. Onneksi sovin kaverini kanssa etukäteen, että vaihdoimme aseen kantajaa marssin puolessa välissä. Marssikaan ei kuitenkaan ollut vaativa, saimmehan ainakin taukoja ja koko matkan pituus jäi kilometrin pari alle suunnitellun kympin. Oikeastaan koko leirin hajottavimmat hetket tulivat takaisin kasarmille päästyä, kun heti yksikön sisällä meille ilmoitettiin liinavaatevaihdosta, jonka yliluutnanttimme oli kokonaan unohtanut. Meillä oli tuskin aikaa ottaa taisteluvarustusta pois päältä, puhumattakaan hiestä märkien ja likaisten vaatteiden laittamisesta liinispinkkaan vaihtoa varten. Siinä sitten kiroilin nälkäisenä ja litimärkänä, kun en saanut vaihdettua kaikkia likaisia vaatteitani uusiin ja tiesin seuraavalla viikolla uuden leirin jälleen odottavan. Piti vain purra hammasta ja todeta, että kyllä sitä ihminen pärjää kolmella puhtaalla sukkaparilla viikon ajan.
Viikko 11 - ATAH-leiri ja KASI-järjestelmällä leikkiminen
Aikaisemmin olimme harjoitelleet taisteluita joko mielikuvitteellista vihollista tai maasta nousevia peltejä vastaan, mutta vihdoinkin tämän viikon ATAH-leirillä pääsimme kokemaan hieman elävämmän taistelukokemuksen KASI-järjestelmän eli kaksipuolisen simulaattorin avulla. Yksinkertaisuudessaan meille jaettiin liivit ja kypäriin kiinnitettävät tunnistimet, jotka vastaanottivat tietoa osumista ja ilmoittivat niistä käyttäjälleen, minkä lisäksi aseisiin saimme lähettimen. Jos olet käynyt Megazonessa tai vastaavassa lasertag-paikassa, ymmärrät perusidean, mutta muoviaseiden sijasta käytimme oikeita aseita paukkupatruunoilla ja hallissa juoksemisen sijasta ryömimme metsässä. Pelit-lehdessä oli juuri muutama numero sitten hyvä artikkeli KASI-järjestelmästä, ja olin iloinen päästessäni vihdoin kokeilemaan sitä. Uusia mahdollisuuksia siihen tuskin tulee aivan heti, sillä pääasiallisesti kallis simuulatiovarustus on Karjalan prikaatissa panssarijääkäreiden käytössä Huoltopataljoonan sijasta.
Koska en ole varma kuinka paljon voin leirin varsinaisesta koulutuksellisesta sisällöstä julkisesti kertoa, pysyn enimmäkseen omissa taistelukokemuksissani. Ensimmäisen kerran olin puolustamassa, mutta joukkueemme johtaja oli arvioinut vihollisen hyökkäyssuunnan hieman väärin, minkä vuoksi puolet taistelijoistamme eivät aluksi nähneet mitään. Itse kuuluin näihin raukkoihin, aloin vain kuulla räiskettä ja tarkkailin edessä olevaa tyhjää maastoa, sillä muutakaan en omasta asemastani nähnyt. Lopulta kun tajusin vihollisen tulevan täysin oikealta puoleltani, ryömin ulos poterosta, johon ryhmänjohtajani oli minut käskenyt, ja yritin etsiä parempaa tuliasemaa. Ehdin ampua muutaman laukauksen yhtä puiden takana lymyilevää vihollista kohti, kunnes kouluttajat puhalsivat pilliin ja vihelsivät pelin poikki. Ilmeisesti vihollisjoukkue oli koukannut lähes välittömästi meidän sivustaamme, minkä takia esimerkiksi yksi ryhmistämme ei ollut tietääkseni päässyt ampumaan laukaustakaan.
Toisessa taistelussa jouduin itse ryhmänjohtajaksi hyökkäävällä puolella. Johdin aluksi joukkueenjohtajan käskyjen mukaan oman ryhmäni joukkueen vasemmassa laidassa, kunnes kärkiryhmä edessä päin joutui tulikosketukseen vihollisen kanssa. Joukkueenjohtajamme otti meidät muut peräänsä ja johdatti meidät jonossa koukkaamaan vihollisen vasempaan sivustaan. Juostuamme pää kolmantena jalkana kaiken maailman ryteikköjen läpi, JJOHT käski naama hikeä valuen minua viemään ryhmäni 150 metriä kätensä osoittamaan suuntaan ja sieltä kääntymään vihollista kohti. Tottelin käskyä, mutta juostuani ehkä noin 50 metriä yksi ryhmäni jäsenistä alkoi väittämään minulle vastaan meille näytetystä suunnasta, vaikka ero oli ehkä muutaman hassun asteen verran. Suostuin
kuitenkin korjaamaan kurssia haluttuun suuntaan, kunnes kymmenen sekunnin päästä alle kahdenkymmenen metrin päästä vasemmalta nousi maasta partiollinen sotilaita huutaen "Karjala!" Tajusin sen olevan vihollisen taistelutunnus omien joukkojen tunnistamiseen, ja ennen kuin ehdin juuri reagoida, puolet ryhmästäni oli kuollut, allekirjoittanut mukaan lukien. Loput kuulemma onnistuivat perääntymään takaisin joukkueenjohtajan luo ja kokosivat kasaan pienen iskuryhmän, joka jatkoi taistelua, kehnolla menestyksellä. Lienee selvää, että hävisimme kyseisen taistelun. Joukkueenjohtajamme myönsi jälkikäteen, että ei ollut johdattanut meitä tarpeeksi vasemmalle kunnolla kiertämään vihollisen puolustusta.
Toisen päivän aamuna olimme jälleen puolustamassa. Vihollisen ryhmä käveli edessämme olevalla tiellä aluksi huomaamatta meitä, mutta emme avanneet tulta, koska odotimme joukkueemme siirtymistä asemiin. Viholliset huomasivat meidät, mutta tulittamisen sijasta he vain siirtyivät hitaasti tien toisella puolella olevien puiden taakse. Kului hetken kiusallinen hiljaisuus, jonka aikana kummatkin joukkueet vain tarkkailivat toisiaan, kummankaan ampumatta laukausta. Lopulta joku ampui, ja viholliset yrittivät ylittää tien, mikä oli virhe. Tie ja sitä ympäröivä alue oli nimittäin täysin suojaton, ja joukkueemme vain tulitti ryhmällisen vastustajia maahan muutamissa sekunneissa. Ennen tulituksen alkua joku oli kuitenkin onnistunut tähtäilemään rauhassa minua, joten hyvin pian ampumisen alettua liivini piippasi ja naisääni ilmoitti, että olin haavoittunut päähän. Jäin siis makaamaan suojaan, kykenemättä vaikuttamaan taisteluun.
Oli myös monta muuta harjoitustaistelua, pisteiden mennen melko tasaisesti kummalekin joukkueelle. Myöhemmissä hyökkäyksissä pääsin itsekin vaikuttamaan enemmän taistelun kulkuun, ja vaikka lähes kaikki olivat aina hyvin hämillään ja taistelut olivat sekavia, ne olivat hauskoja.
Pääsimme puolustamaan eeppistä juoksuhautojen sokkeloa ja jopa käyttämään savukraanatteja. Kolmantena aamuna joukkueemme teki hyökkäyksen pimeässä, minkä voitimme, vaikka osa joukkueestamme jäi mähmimään epävarmana taakse kunnes ylikersantti tuli potkimaan heitä persuuksiin. Hyökkäys oli tunnelmallinen, kun aseiden suuliekit välkkyivät pimeässä ja välillä valopistoolien laukaukset valaisivat metsän muutamiksi sekunneiksi kerralla. Näissä kahdessa viimeisessä taistelussa aktivoiduin kunnolla ja päätin toimia itsenäisemmin, sillä suoraan sanottuna kukaan meistä ei ollut hyvä ryhmänjohtaja taistelussa. Käskyjä ei annettu, tai monesti RJ kuoli heti taistelun alussa. Siksi juoksuhautasokkelossa hylkäsin asemani lähes saman tien, koska tajusin sen olevan huono, ja siirryin paikkaan josta todella pystyin näkemään vihollisen. Pimeähyökkäyksessä liikuin aggressiivisesti ja kiersin vihollisen selustaan muutaman muun viereisen ryhmän taistelijan kanssa. Kuolin vasta, kun vastustajan puolella oleva tupalaiseni onnistui pimeässä hiippailemaan taaksemme ja "puukotti" minut ja kuulemma ainakin seitsemän muuta.
Aika alkaa valitettavasti jälleen loppumaan, joten joudun lopettelemaan. Lupaan jättää ensi viikolla enemmän aikaa kirjoittamiseen, jotta sama ei toistu. Tämä viikko oli melko rankka, kukaan ei saanut leirillä paljoakaan unta ja hermot olivat kaikilla kireällä, mutta KASI-järjestelmän ansiosta taisteluharjoitukset olivat hauskoja, vaikka eivät menneetkään aika putkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti